68fcc633 9cb9 439f a6f9 56ed883c3f35

Suomi tarvitsee vastuullista rakentamista

Toisin kuin nimestä voisi päätellä Lapin Teollisuusrakennus Oy rakentaa myös Etelä-Suomessa. Yksi yrityksen menestystekijöistä on vastuullisuus, josta on tulossa rakennusalalla yhä tärkeämpi kilpailuvaltti.

R

akentamisen vastuullisuus, laatu ja sisäilma ovat viime vuosina puhututtaneet monella foorumilla. Alalla onkin laadittu monia standardeja ja pyritty parantamaan työn jälkeä. Sertifioidut laatujärjestelmät ovat tärkeitä myös Lapin Teollisuusrakennukselle hyvien käytäntöjen varmistamiseksi, mutta toiminnan vastuullisuudesta ne eivät kerro läheskään kaikkea.

”Meillä vastuullisuus on enemmän arjen tekoja kuin hienoja juhlapuheita. Ei pidä unohtaa, että on myös hyvää liiketoimintaa, että asiat hoidetaan hyvin”, Lapin Teollisuusrakennus Oy:n (LTR) toimistopäällikkö Tiina Reunanen sanoo.

Reunasen kelpaakin sanoa näin, sillä LTR on toteuttanut luotettavasti urakoita jo 35 vuotta. Pitkäaikaisimpien asiakkaiden joukossa on mm. Outokumpu, Stora Enso ja Metsä Group, joille on tehty töitä 80-luvusta lähtien. Vahvasta teollisuusosaamisesta kertovat esimerkiksi merkittävät urakat Äänekosken biotuotetehtaalla sekä useilla kaivoksilla viime vuosina.

”Rakennusalalla porukka vaihtuu usein, mutta meillä on töissä pitkään yrityksessä olleita.”

Työntekijöiden eläkevakuutuksissa LTR on parhaassa mahdollisessa eli ykkösluokassa.

Tarjouksia lasketaan myös Etelä-Suomessa

Pääurakoitsijana LTR valikoi myös alihankkijansa luotettavien – ja usein jo entuudestaan tuttujen – joukosta. Urakoiden edelleen ketjuttamista ei yleensä tehdä. Ketjuttamisen riskinä on, että asiakkaan työmaalle astelee lopulta joku muutaman euron tuntipalkalla oleva harmaan talouden uhri. LTR:llä on toimistot Kemissä, Oulussa ja Nurmijärvellä. Yritys toteuttaa teollisuus-, uudis- ja korjausrakentamisen lisäksi myös haastavia ja erikoisosaamista vaativia kohteita.

Viimeisimpiä valmistuneita urakoita ovat Snellmannin Kokkikartanon laajennus Keravalla sekä Meilahden ja Pihlajamäen ala-asteiden peruskorjaukset Helsingissä. Tammikuun lopulla oli käsillä myös Suomen Elintarviketuonti Nordqvist Oy:n uusien tuotantotilojen viimeistely.

”Elintarviketeollisuudella on omat haasteensa rakentamisessa. Näissä kohteissa onnistuttiin kuitenkin hyvin: ainakin tilaajat ovat olleet tyytyväisiä”, Etelä-Suomen aluepäällikkö Ari Moilanen sanoo.

ltr.fi

Mainos